perjantai 26. helmikuuta 2016

#3 ratsastus historiani!

Moi, niin kuin otsikosta näkee niin tämä postaus kertoo ratsastus historiastani. Aloitetaan nyt heti!

                                                            Hubertus seura
Aloitettiin ratsastus vuonna 2010 tai 2011, en nyt ihan tarkkaan muista. Ollaan siis ratsastettu n. 5 vuotta. Ensimmäinen talli jossa alettiin käydä vakituisesti oli Hubertus seuran talli, jossa aloiettiin Nannan Julian ja Iiriksen kanssa alkeis tunneilla. Silloisena ratsastuksen opettajana meillä oli Maiju. Ratsastettiin silloin kun aloitettiin lähes aina ulkona, koska ns. kokeneemmat ratsastivat maneesissa.
Jossain vaiheessa sitten hubsilla vaihtui omistaja ja myö kuitenkin jatkettiin siellä ihan normaalisti. meillä oli myös hoitsut hubsilla, miulla oli Liska niminen poni.
Käytiin siellä vielä jonkin aikaa omistajan vaihduttua,(en nyt muista kuinka monta vuotta käytiin siellä vielä omistajan vaihduttua) mutta sitten jostain tuli idea vaihtaa talille  jossa oltiin oltu edellisenä kesänä leirillä.

                                                             Pikkusuokki
Vaihdettiin Nannan ja Julian kanssa Pikkusuokki nimiselle tallille(jonka nimi oli kylläkin silloin kun siellä oltiin leirillä LisaAeg tila). Siellä jonkin aikaa käytiin, mutta ei oikein tykätty siitä tallista enkä nyt rupea listaamaan syitä miksi. Ponit oli kyllä iha mukavia.

                                                            Tervamäen talli
Tervikselle vaihdettiin Pikkusuokin jälkeen(Taas Nannan ja Julian kanssa). Käytiin siellä jonkin aikaa ja se oli kiva talli ja oli kivat hevoset. Hoidin tallilla Salama nimistä risteytys ponia. Toissa kesänä oltiin monta kertaa viikossa tallilla tekemässä kaiken laista. Sitten kun alkoi tulla talvi niin tunti toiminta terviksellä alkoi vähentyä. Käytiin sinä talvena teho tunnilla, tai mikä se nyt olikaan. Sinä samana talvena otettiin Nannan kanssa puoliylläpitoon Lurjus niminen shetlannin poni ja Julia otti Reiska nimisen shetlanninponin. niitä sitten käytiin ratsastamassa kolme kertaa viikossa jonkin aikaa kunnes lopetettiin puoliylläpito.  Koska terviksellä ei silloin enää muistaakseni ollut tunti toimintaa ainakaan paljoa, vaihdettiin sitten taas tallia. Käydään tällä tallilla nykysinkin aina välillä, mie ja Nanna einiin usein mutta Julia käy useammin.

                                                               Raijan talli
Vaihdettin Raijalle Terviksen jälkeen ja siellä käytiin yhden kesän verran. Oltiin Nannan ja Julian kanssa kahden meitä vähemmän ratsastaneen kanssa samalla tunnilla ja ei siksi oikein kehitytty sillä tallilla. Oli meillä siellä hoitoponitkin, miulla Ansku niminen shettis, Nannalla Lompa niminen hevonen(en nyt muista rotua), ja Julialla Max niminen shettis.
Vaihdettin kuitenkin tallia kolmesta syystä: 1. niin kuin aijemmin sanoinkin niin ei kehitytty siinä oman ryhmämme tunnilla
2. Ei oikein tykätty siitä tallista, osa hevosista oli ihan mukavia kyllä mutta joka tapauksesa ei oikein tykätty käydä siellä.
3. meille (nanna, minä, julia) vapautui paikat kiviojilta!

                                                             Kiviojan ponitalli
Tällä tallilla siis käymme nyt ja ollaan kyllä tykätty paljon. Tosi kivat hevoset, kivat ja osaavat opettajat, hyvä talli henki ja hyviä tyyppejä. En nyt tiedä mitä muuta voisin kirjottaa tästä, eikä olla nyt ainakaan heti tältä tallilta vaihtamassa pois.
Kiviojien lisäksi käyn ratsastamassa Arska nimistä ponia joka maanantai.
-janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti